Minusta

Olen Aino Yrjänä, Valviran rekisteröimä terveydenhuollon ammattilainen koulutettu hieroja. Työssäni yhdistyvät hieronnan lisäksi kokonaisvaltainen lähestymistapa hyvinvointiin (anatomia, fysiologia, patologia, lempeä läsnäolo ja liikehoito).

Työssäni korostuu hieronnan lisäksi asiakkaan pyynnöstä ohjeiden antaminen lihasten venytyksistä ja vahvistamisesta, liikunnasta, ergonomiasta, ravinnosta ja terveellisistä elämäntavoista. Koulutetun hierojan ammatissa toimimisen lähtökohtana on asiakaslähtöisyys ja korkea ammattieettinen toiminta.

Yli 20 vuoden joogaharjoitus, ja sittemmin ohjaustyö, ovat opettaneet minulle, kuinka suuri merkitys kosketuksella ja läsnäololla on kehomielen palautumisessa.

Olen täydennyskouluttanut osaamistani kuivakuppauksella ja kuumakivihierolla sekä Reiki-koulutuksissa. Lisäksi olen työskennellyt Terhen saunapesijänä Suomen Saunaseuralla. Ylläpidän osaamistani ja lisäkouluttaudun aktiivisesti.

Hetken rauhan hoidoissa haluan tarjota asiakkailleni kokonaisvaltaista lepoa, hetken rauhaa, aikaa, jolloin keho saa levätä ja mieli hiljentyä sekä hermosto tasaantua. Lämpö ja turvan tunne ovat tärkeät elementit kaikissa hoidoissani.

Teen hoitotyötä suurella sydämellä.

Lämpimästi tervetuloa Hetken rauhaan!